Koirametsä Puppe on noin 1,5 hehtaaria yksityisomisteista, jykevästi aidattua suomalaista mäntymetsää. Koirametsä on ympäröity 5x5cm silmäisellä panssariverkko aidalla jonka korkeus on minimissään 1,8m. Verkkoaita on kaivettu maan alle 20cm sellaisista kohdista missä ei ole tullut kallio vastaan.
Koirametsä Puppe on käärmetöntä aluetta.
Koirametsä vuokrataan omaan käyttöön, joten sinä ja koirasi saatte ulkoilla ihan rauhassa. Halutessasi voit myös vuokrata alueen yhdessä koirakavereitten kanssa ja ulkoilla porukassa. Koirametsän ulkopuolella oleva lampi on myös koirametsän käytössä.
Koirametsän alueella on kotalaavu, ulkokäymälä, pöytäryhmä ja grillausmahdollisuus.
Koiran hyvinvoinnille on tärkeää saada harrastaa kokonaisvaltaista liikuntaa. Koirametsässä koira saa liikkua vapaana omilla ehdoillaan, olipa kyseessä millainen koira tahansa. Samalla koiran omistaja saa nauttia suomalaisesta luonnosta huolettomasti.
Koirametsä Puppe sijaitsee Virenojalla, hyvien kulkuyhteyksien päässä, joten paikalle pääsee omalla autolla. Lähin linja-autopysäkki sijaitsee reilun kilometrin päässä metsästä. Koirametsän osoite on Myllyntie 108, 16310 Virenoja.
Koirametsästä on matkaa
Koirametsässä vieraillaan vain ajanvarauksella.
Myllyntie 108
16310 Virenoja
Tosi ihana oikea metsä!! Ja lampi oli hitti kuumana päivänä! Olen jo varannut uuden ajan. Kiitos!
Hieno paikka😊 Suosittelen👍
Ollaan käyty parissa eri metsässä ja tästä tuli heittämällä meidän vakkaripaikka! Aivan ihana metsä ja koirat tykkäsivät niin paljon! Ja ihanaa kun kotoa ei aja kuin 20 min 😊 Ostetaan varmasti sarjakortti!! 😊
Hyvä alue, sopivasti antoi haastetta koirille liikkua kun ei ole puistomainen ja hyvät puitteet ihmisillekin evästää,grillata tms. Viihtyy helposti useammanki tunnin. Upea paikka ja erittäin hyvät mahdollisuudet monenlaiseen toimintaan koiran kanssa. Sijainti on hyvä. Lampi oli myös todella hyvä lisä tälle paikalle! Varmasti käymme jatkossakin! Kiitokset teille tästä paikasta!
Super hienon paikan olitte saaneet tehtyä! Ollaan käyty useammissa koirametsissä ja tämä oli kaikkein hienoin missä ollaan oltu 🤩 Tullaan varmasti uudestaankin käymään!